Sivut

keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Tuptuptuparit

Viikonloppuna vietimme ihan virallisesti systerin uuden kodin tupareita. En muista, koska olisin moisen määrän grilliruokaa ja muita herkkua ahtanut itseeni kuin viikonlopun aikana, oih ja huh! Kyllä oli sievä koti kun tavarat alkavat olla paikoillaan! Kylppäri on yksi suosikkipaikoistani isoine pukeutumistiloineen. Viime postauksessa oli enemmän juttua keittiöstä.

Tuliaisia Lontoosta. Lansonin shamppanjaa ja puuhakori. Edellisellä kerralla veimme jo jättimäisen säkkituolin, joka on osoittautunut kummipojumme yhdeksi lempipaikaksi. Kuten ehkä saatatte huomata, on kesä vienyt mehut tietokoneella istumiseen. Terassit, piknikit, urheilu, illanistujaiset ja muut vievät voiton sisätiloista, kun aurinko porottaa taas kuumasti kohti. Aikeissa onkin parin viikon päästä harkittu blogin pieni kesäpaussi, ehkä. LOMAAN on aikaa enää kolme viikkoa ja samalla aion istua ennemmin laiturin nokassa kuin koneella. Ja entistä enemmän koneella istumiset alkavat olla hääjuttupainotteisia vaikka blogia hirmukiva rustata onkin.

Vielä en mene kuitenkaan mihinkään. Tulossa postauksia teemalla seuraavaksi näistä:

1. Kesäparveke siskon asunnossa. Yllä havainnekuvaa.


2. Saunatilat samassa asunnossa valmistuneet! Esittelen, miltä lopulta näyttää.

8 kommenttia:

  1. Siskollasi on kyllä upea koti, ihan niin kuin teilläkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos I ja samoin teillä oikein nättiä, kävin heti vilkaisemassa blogiasi! :)

      Poista
  2. Kääk, olin poistunut sun lukijoista... Ihmettelinkin että miksi google buzzerissa ei näy ikinä uusia päivityksiä ja ajattelin että olet vaan kevät tauolla. Himpatti! Mutta täällä siis ollaan (taas) :)

    Aurinkoista viikkoa! <3 <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh welcome back! <3 Hitaammanpuolesta ollut välillä päivittäminen mutta kyllä täällä ollaan edelleen. Kiitos Miia samoin!

      Poista
  3. Blogissani olisi sulle haaste :)

    http://whitefresh.blogspot.fi/2012/06/iittalaa.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irina, Iittalaa löytyykin paljon kotoa joten täytyy tarttua tähän :)

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiva kuulla että pidät :) Sinunkin kotona näyttää kauniilta!

      Poista

OmaDeco by J on pieni siivu mielenkiinnon kohteitani, jossa keskitytään sisustamiseen ja asumiseen. Ole hyvä ja jätä puumerkkisi, otan erittäin mielelläni vastaan kommentteja! Paljon kiitosta!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...