Sivut

keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Inspiraationa hienostunut tumma

Loma on loppunut ja ensimmäinen työviikko on kääntymässä lopun puolelle. Ihan kiva oli palata töihin! Niin paljon kaikkea mukavata edessä, kuten syksyllä taas aikaa ystäville, häävalmistelut, häämatkan suunnittelu jne. Lisäksi olen saanut kehitettyä kaiken keskellä kunnon asuntokuumeen. Oikotie ja muut ovat syynissä harva se päivä kun tiirailen suurempia asuntoja. Kaksiomme on symppis ja ihan kiva meille nyt, emmekä ole ainakaan ennen häitä muuttamassa mihinkään, mutta viimeistään ensi kesänä täytyy saada ympärille enemmän tilaa. Kaapit alkavat pursuamaan jo ja yksi työ/oleskelu/vierashuone lisää ei olisi pahitteeksi.

Harmaiden ilmojen myötä tulee väkisin mieleen syksyn saapuminen, entistä enemmän vielä kun loma loppui. Hain Pinterestin tiliini tällä hetkellä eniten käytetyn tilan, ruokailutilan, sisustuksessa säväyttäviä inspiraatiokuvia ja jatkuvasti päädyin tummempiin ja dramaattisempiin sävyihin & pintoihin. Syssy tulee ja saa sytyttää taas kynttilöitä <3


 
Näissä kaikissa kuvissa on oma ihana lämmin tunnelmansa. Tummaa yhdistettynä valkoiseen ja hienostuneita metallinsävyjä piristeenä. Voisin hyvin kuvitella kutsuvani porukan näiden pöytien ääreen koolle ;)

Seuraa blogia Pinterestissä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

OmaDeco by J on pieni siivu mielenkiinnon kohteitani, jossa keskitytään sisustamiseen ja asumiseen. Ole hyvä ja jätä puumerkkisi, otan erittäin mielelläni vastaan kommentteja! Paljon kiitosta!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...