Sivut

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Välillä täytyy ottaa rennosti

Hyvää isänpäivää kaikki isät! Erityisesti omalle iskälle jota emme pääse nassutusten onnittelemaan! Tämä viikonloppu on ollut niin täydellinen rentoutumisviikonloppu kun olla ja voi polttareiden jälkeen pienessä tautipöhinässä. Eilen aamulla sain herätä valmiiseen pöytään aamiaiselle, kävimme shoppailemassa ja illaksi mies oli vielä noutanut meille juustot juustotiskiltä sekä yhden häämaisteluviinin leffaillan jatkeeksi. Kyllä on kiva pian viedä tuo ukkokulta vihille ♥ Muuten, Clas Ohlssonin "blogivalot" eli ne valkoiset ketjussa olevat pallohärpäkkeet ovat todella tehneet kauppansa, sekä Kampin että Sellon liikkeissä olivat loppu. Tämä tytsy olisi kaivannut niitä parvekkeelle. Onneksi löysin Ohlssonilta kivan joululahjan, joka lopulta päätyi omaan makkariimme kun sopi sinne niin mainiosti, hee! Siitä myöhemmin lisää.

Olen niin totaalisen perso juustoille kuin ihminen voi olla. Suklaat sun muut jäävät kauaksi taaksi. Olen tainnut ostaa suklaata tai karkkia itse viimeksi parisen kuukautta sitten..? Eniten juustoista mieleeni ovat voimakkaat ja kauan kypsyneet juustot, erityisesti lampaanmaidosta valmistetut.




Hyvää isänpäivän juhlintaa ja viikonlopun jatkoa! Muistaa välillä relata kunnolla!


4 kommenttia:

  1. Ihanalta kuulostaa sinun viikonloppu! Juustot on kyllä niin hyviä, tykkään kanssa juuri tuollaisista kovista, pitkään kypsytetyistä juustoista. Hoksasin juuri, ettei tälle syksylle ole osunut vielä yhtään varsinaista juustoiltaa, vaikka sellaista olen miettinyt jo alkusyksynä. Pitänee korjata tilanne pian!

    Ihana tuo kuva sinusta, niin kaunis ja tyylikäs olet! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täälläkin taitaa olla eka varsinainen tälle syksylle, kyllä piristi :) Kiitos kaunis Cara ja kivaa viikkoa!

      Poista
  2. Salainen pahe myös täällä, juustot :) Näistä kuvista ainakin huokuu rennot hetket, ihanaa ja tarpeellista! KS

    VastaaPoista

OmaDeco by J on pieni siivu mielenkiinnon kohteitani, jossa keskitytään sisustamiseen ja asumiseen. Ole hyvä ja jätä puumerkkisi, otan erittäin mielelläni vastaan kommentteja! Paljon kiitosta!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...