Sivut

sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Syyskuun ensimmäinen ja vaatteiden vaihto

Näin se kesä sitten virallisesti kääntyi syksyn puolelle. Aurinko on kyllä kauniisti tänään lämmittänyt katuja mutta viima alkaa jo tuntua ja kaulahuivia saa vetää tiukemmalle. Ja tässä kuussa tulee tälle syksyn lapselle taas yksi vuosi lisää synttäreiden lähestyessä - kuka näitä tässä vaiheessa enää laskee. Synttäreiden toivelistalla olisi kaikkea tarpeellista kotiin, rannekellon päivitys uuteen, kameraan uusi makro-objektiivi ja muuta tärkeää ja ei tärkeää. Siipan mielestä varmasti useamman vuoden toiveet, hehee!

Mutta asiaan, tässä ensimmäinen syksyn to do: kaappien siivous ja vaatenaulakon putsaus. En ole sytytellyt vielä tunnelmallisia kynttilöitä syysiltoihin mutta syksyn merkki kotona on, kun kesämekot saivat väistyä eteisen HAY Loop-naulakosta ja tilalle tuli syksyisiä paitoja ja neuleita. Aion kotiuttaa Normann Copenhagenin messinkiset ripustimet uuteen kotiin näiden valkoisten puisten henkareiden tilalle.



Syksy on oikeastaan aika ihanaa aikaa. Saa hengitettyä ja nukuttua ilman hikoilua, aikaa nähdä ystäviä kun kaikki eivät viipota mökeillä, aikaa urheilulle ja aikaa tälle blogille ja uuden asunnon asioihin paneutumiseen. Kaivoin myös ostamani uuden uutukaiset Karen Millenin nilkkurit laatikostaan esille syssyn kunniaksi. Istuvuus jalkaan on täysi kymppi ja menevät ihan eteisen sisustuksestakin. Nämä olivat viimenen löytä alesta ja olen tosi tyytyväinen.



Vaikka olen aina pitänyt statement-koruista, nyt niitä on kerääntynyt viime aikoina laatikoihin enemmän. Ja juuri nämä sävyt: kulta, hopea, messinki ja musta ovat tällä hetkellä ehdottomia ykkösvalintoja, sopivat juhlaan ja pelkistetyjen asujen kanssa töihin.




Tunnelmallista ekaa syyssunnuntaita kaikille!

19 kommenttia:

  1. Ihanat kengät!! Täällä päässä on myös yksi kengillä sisustaja, ne nyt vaan ovat niin piste iin päälle eteisessä, pukeutumishuoneessa... Melkein missä vaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, nämä on ihan mainiot jalassa ja hyvä löytö. Ai että odotankin uutta kotia ja isompia tiloja, pääsee vaatetuskin oikeuksiinsa ja kaikki ei ole sikin sokin. Voi olla useammat popot näytillä :)

      Poista
  2. Onpas kauniit kengät! Mun pitäisi ostaa syksyksi myös uudet, mutta kylläkin korottomat versiot. Bikerini alkavat olla jo "hiukan" elämää nähneet ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on mainio aika päivittää syysvarastot joten eikun liikkeisiin tai nettishopaten. Näistä nappasin onnekseni viimeisen koon mukaan :)

      Poista
  3. Eilen oli vielä kesäisen lämpöistä, mut tänään on kyllä pitänyt jo neuleet ottaa esille. Ja kauniit nilkkurit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanopa, tänään olisin kaivannut jo käsineitäkin :) Kiitos Heinie!!

      Poista
  4. Ihania koruja ja vaatteita näkyvissä! Voi että, pitäisi mennä oikein kunnolla shoppailemaan. Oma vaatekaappini kun huutaa tyhjää syksyn saapuessa. Jotain lämpöisiä neuleita tekis mieli :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Cherry ♥ Päivitin kaappia jo loppukesästä hyvillä aleilla ja nyt täydennystä uusista syysvaatteista. Ja hei sovitusti nähdään pian! :)

      Poista
  5. Kiva syysasetelma <3 Mistä mahtaa olla nuo korut, aivan ihania! Laura

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitosta Laura, ensimmäinen koru on Pieces ja toinen helmikoru Zarasta, molemmat ostettu aika vasta.

      Poista
  6. Vastaukset
    1. No voi, kiitos ihana, roikkumaan mahtui muutama hassu mutta kyllä näillä syksyssä alkuun pääsee :)

      Poista
  7. Syksy on kyllä ihastuttava vuodenaika.
    Ja kyllä se kesä taas sitten tulee... :)
    Upeita koruja ja noi kengät ovat varmasti mielettömät jaloissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja tässä vielä sisustuskeijulta haaste:
      http://www.imageblackwhite.com/2013/09/haaste-sisustushaaveita.html

      Poista
    2. Kiitos kaunis ja syysterkkuja, saako tähän postata sivutolkulla kun nyt olisi inspiraatiota ja haaveita vaikka muille jakaa :)

      Poista
  8. Kivoja juttuja! Olen itse varsinainen kesän lapsi, mutta syksyssä ovat ihanaa kynttilät ja muhkeat neuleet. Olen hyppäämässä tänään Kiinan koneeseen ja toivon, että saisin kotiintuomisiksi kasan cashmere-neuleita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitos ja mahtavaa matkaa, Kiina on upea ja mielenkiintoinen maa! Siellä Shanghaissa puoli vuotta asuneena tiedän että kaikkea löytyy maan ja taivaan väliltä :)

      Poista
  9. Aamulla kyllä nenänpäätä paleli, kun lompsuttelin ennen töihin menoa aamutalliin! Hui. Nyt jo lämmittää (: Pitäisi itsekin tehdä sama operaatio ja kaivella syksyn pukimet esiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin kaipasin jo käsineitä, oli niin kirpsakka viima! Kun nyt olisi se takka missä lämmitellä ♥ Mukavaa viikkoa Rimma!

      Poista

OmaDeco by J on pieni siivu mielenkiinnon kohteitani, jossa keskitytään sisustamiseen ja asumiseen. Ole hyvä ja jätä puumerkkisi, otan erittäin mielelläni vastaan kommentteja! Paljon kiitosta!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...