Sivut

maanantai 30. syyskuuta 2013

Takasta asiaa: Nordpeis uuteen kotiin?

Uuden kodin valinnoista keittiö, kylppärin kalusteet, kodinhoitohuone ja kaapistot on nyt päätetty. Seuraavaksi on vuorossa takka-asian lukkoonlyönti. Kerroin joskus aikanaan kolmeen ilmansuuntaan avaavasta upeasta hissiluukullisesta takkamallista, jonka olisimme halunneet uuteen kotiimme. Se malli oli loppumetreille vaihtoehtona, kunnes päädyimme kuitenkin kiertoilmatakan sijaan varaavaan takkaan ja malli tipahti pois vaihtoehdoista. Myös Nunnauunin veikeä Genius-takka valkoisena on ollut vaihtoehtonamme pitkään. No, sitten tulivat Habitare-messut ja Nordpeis. Ihastuimme Norjalaisen Nordpeisin kauniisiin ja modernin tyylikkäisiin takkoihin ja kamiinoihin: sopivia myös pienempään tilaan. Pyysimme myös tarjouksen Nordpeisin Salzburg M+1 mallista ja päätös täytyy tehdä vielä tällä viikolla jotta saamme hyödynnettyä hyvän messutarjouksen. Toinen vahva vaihtoehto oli kaunis pyöreä Ronda, joka on ylemmässä kuvassa.


Tässä alempana Nordpeisin Salzburg M+1 mallina. Erona nettikuvaan on isompi musta kipinäsuojus luukun ympärillä, jonka mekin haluamme. Sopivan moderni, pieni ja yksinkertainen ja sellainen malli, joka menee monen makuun myös asuntoa joskus myydessä. Habitare-postauksessa oli kuva myös Ronda-mallista, joka oli oma suosikkini. Salzburgin eduksi kääntyy, että se on varaava ja korkeampi malli korkeaan uuteen olohuoneeseemme (korkeus 180,5 cm). Huonekorkeus tulee olemaan uudessa asunnossamme n. 3,3 m olkkarissa joten hyvin matala takka näyttäisi köppäseltä tilassa.



Alempana takan kavereita, joita näkisin mielellään omankin takkamme ympärillä ja siirtynevät osaltaan joulupukin toivelistalle. Hay Plus 9 viltti on upea uusi ilmestys ja nimenomaan pinkkinä! Ihailin Habitaressa myös Balmuirin pehmoisia tekstiilejä.



Näissä haavekuvissa jaksaa vielä näiden nykyisten pienten neliöiden sisällä, jossa sijainti on ykkönen mutta tilanpuute alkaa tulla vastaan. Syksyisen tunnelmallista viikkoa lukijoille - mielelläni näillä ilmoilla jo nautiskelisin iltakahvit takkatulen äärellä!

Oheiskuvat lainattu: Nordpeis, Artek, Hay, FDS

6 kommenttia:

  1. Upeita takkoja kaikki! Ja näin takattomana omat silmät nauliutuivat erityisesti noihin takan kavereihin, ihania! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Takan kaverit kelpaa ilman sitä tulipesääkin, olet oikeassa ;) Olemme päätymässä nyt tuohon Salzburg-malliin, se täyttää monet toiveemme ja vähän enemmänkin.

      Poista
  2. Hienoja takkoja! Tykkään ehkä eniten ensimmäisen kuvan mallista, mutta tyylikkäitä kaikki.:) Nunnauunin Genius oli meilläkin mielessä, kun suunnittelimme ok-talon rakentamista. Mutta sitten päädyimmekin tähän paritaloon, jonne rakennuttaja oli jo valinnut ihan kivan takkamallin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ensimmäinen on tosiaan hieno mutta varaavana takkana tuo kuvaamani takka on järkevämpi vaihtoehto. Teillä on hieno ja tyylikäs takka! :) Hyvää loppuviikkoa Jemina!

      Poista
  3. Vautsi, katselin sivuilta lisää ja sekä takat että kamiinat miellyttävät paljon omaakin silmää! Ihan varmasti hyvä vainta. -Sofia-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, yleisilmeeltä Nordpeisin monet mallit ovat mieleisiä meillekin :) Sitten vaan homma lukkoon ja seuraavan suunnittelun kimppuun.

      Poista

OmaDeco by J on pieni siivu mielenkiinnon kohteitani, jossa keskitytään sisustamiseen ja asumiseen. Ole hyvä ja jätä puumerkkisi, otan erittäin mielelläni vastaan kommentteja! Paljon kiitosta!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...